Kähärä onnistui yhdistelmäkilpailussa — Myös Vili Hämäläisen hiihto kulki

Jasmin Kähärä varmisti MM-kisalipun Vantaalla. Vili Hämäläisellä oli parempi päivä.

Sakari Kekki

Jasmin Kähärän hiihtovauhti on kohdallaan.
Jasmin Kähärän hiihtovauhti on kohdallaan.

Mikkelin Hiihtäjien Jasmin Kähärä onnistui erinomaisesti Vantaan SM-hiihdoissa naisten yhdistelmäkilpailussa, joka oli samalla ratkaiseva katsastus nuorten MM-kisoihin.

Kähärä sijoittui 22:nneksi ja oli 20-sarjalaisista neljänneksi paras.

Nuorten joukkue julkistetaan maanantaina, mutta kisapaikalla oli hiihtoliiton valmentajien mielestä itsestään selvää, että Kähärä kuuluu joukkueeseen. Kähärä on valmis MM-matkaan Sveitsin Gomsiin helmikuun alussa. 18-vuotisten PM-kisat Vuokatissa jäävät siten pois ohjelmasta.

— Iisalmen kisojen jälkeen päädyin siihen, että jos Vantaalla onnistun ja MM-valinta tulee, niin kyllä minä sinne mieluummin lähden. Eniten Sveitsissä kiinnostaa vapaan sprintti ja perinteisen viisi kilometriä. Yhdistelmäkisasta en ole vielä niin vakuuttunut, Kähärä sanoi.

Alkurynnistyksessä pulmia

Vantaalla Kähärällä oli yhteislähdön rynnistyksessä alkuun pulmia, mutta loppu sujui loistavasti.

— Nousussa oli hirveä ruuhka. Kaaduin polvilleni ja jäin lähes viimeiseksi. Valmentajat huutelivat, että rauhassa vaan sijoitusta nostamaan. Pääsinkin vielä perinteisen osuudella aika hyviin iskuasemiin.

— Vapaalla pystyin vielä lisää nousemaan. Sijoitusta en niinkään ajatellut, vaan sitä, miten pärjään kaksikymppisten joukossa. Hyvin meni ja olen kyllä oikein tyytyväinen, Kähärä kertoi.

Kokenut Heini Hokkanen pysyi vielä Kähärän edellä. Tasaisesti sekä perinteisen että vapaan osuuden sujutellut Hokkanen sijoittui seitsemänneksi.

— Pertsalla yritin roikkua kärjen perässä ehkä liian pitkään ja pikkuisen notkahdin lopussa. Sen verran hapoilla olin, että välillä läpsähdin keskelle latua nurin. Vapaa oli sitten sellaista suht hyvää perustekemistä, Hokkanen totesi.

Juvan Urheilijoiden Anni Kaipainen päätti kolmen päivän urakkansa yhdistelmäkilpailun 50:nteen sijaan.

Hämäläinen onnistui vapaalla

Vapaan kympillä lauantaina pahasti pettyneellä Vili Hämäläisellä oli sunnuntain yhdistelmäkilpailussa hyvä vire päällä. Maaliin Hämäläinen hiihti 59:ntenä.

— Lauantai aukaisi tälle päivälle ja hiihto kulki selvästi paremmin. Pystyin tekemään maksimaalisen suorituksen tällä kunnolla. Tuon parempaan ei kunto tällä hetkellä riitä.

— Pertsalla oli hirveitä sumppuja ja kulku oli jojoa. Vapaan osuudella sain oman rennon hiihdon. Kausi jatkuu ja huhtikuussa odottavat vielä talven toiset SM-kisat, Hämäläinen sanoi.

Sunnuntain toinen MH:n edustaja Lauri-Aleksi Laitinen sijoittui 72:nneksi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Uusimmat uutiset