Esapekka Lapilta lähti työpaikka alta — Citroen vetäytyy rallin MM-sarjasta

Citroenin päätös on seurausta Sebastien Ogierin lähdöstä.

/All Over Press

Esapekka Lappi joutuu etsimään ensi kaudeksi uuden työpaikan, mikäli hän aikoo jatkaa rallin MM-sarjassa.
Esapekka Lappi joutuu etsimään ensi kaudeksi uuden työpaikan, mikäli hän aikoo jatkaa rallin MM-sarjassa.

Ralliautoilun MM-sarjassa kilpaillut Citroen vetäytyy sarjasta, talli tiedotti
Twitter-tilillään keskiviikkona.

Citroenin emokonserni PSA kertoi jo aiemmin, että se aikoo jättäytyä MM-sarjasta kauden 2021 päätteeksi. Kahdella vuodella nopeutettua päätöstään Citroen perustelee kuusinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin lähdöllä. Ranskalaiskuljettaja edustaa tulevalla kaudella Toyotaa.

– Ogierin lähdön myötä tallilla ei ole käytössään ensiluokkaista kuljettajaa, tallista todetaan.

Citroenin päätöksen seurauksena myös pieksämäkeläinen Esapekka Lappi jää ilman tallipaikkaa. Lapilla oli Ogierin tavoin sopimus ensi kaudeksi.

Luetuimmat