HPK puolusti Jukurit nurin — Vierasjoukkueen kiri riitti maalin päähän

Jukurien puolustuspään virheet kostautuivat Hämeenlinnassa. Joonas Kalliola otti osumaa kolmannessa erässä ja joutui jättämään pelin kesken.

Tomi Vesaharju

Jukurien Samuli Piipponen ja HPK:n Janne Tavi väänsivät kiekosta.
Jukurien Samuli Piipponen ja HPK:n Janne Tavi väänsivät kiekosta.

Vielä kolmisen viikkoa sitten Jukurit tyylitteli riemukkaaseen 4—3-kotivoittoon HPK:ta vastaan. Silloin Jukurien syömähampaina loistivat Jesper Piitulainen ja Ville Leskinen, jotka tyylittelivät yhteensä pisteet 3+3.

Lauantaina Jukurit joutui kuitenkin pärjäämään ilman kyseistä kaksikkoa, sillä niin Piitulainen kuin Leskinen olivat poissa kokoonpanosta Sport-ottelussa tulleiden kolhujen vuoksi.

Kavereiden maalit tulivat kuitenkin meidän henkilökohtaisista virheistämme. — Pekka Kangasalusta

Tuloskin kääntyi HPK:lle, joka pyöritteli Jukurit kumoon energisen viisikkopelinsä turvin maalein 4—3 (0—0, 2—1, 2—2).

Viime keväänä mestaruuden voittanut HPK osoittikin lauantaina sen, miksi joukkue onnistui nappaamaan mestaruuden ennakkosuosikki Oulun Kärppien nenän edestä.

Tiivis HPK

HPK:n puolustuspelaamisessa näkyi tiiviys, eikä HPK antanut ilmaisia tekopaikkoja mikkeliläisille. Ainoa puolustuksellinen lapsus tuli ajassa 49.35, jolloin Aleksandr Jakovenko sai ottaa muutaman potkun eteenpäin ja väläyttää rannelaukaustaan 4—2-maalilla.

Miika Roineen 4—3-kavennus oli puolestaan Jukurien hyvyyttä: Roine napautti Charles Saraultin oivallisesta syötöstä kiekon verkkoon.

— Olen tyytyväinen siihen, miten pystyimme puolustamaan. Kolme maalia tuli, mutta olemme silti saaneet vastustajan maalipaikkoja vähemmäksi ja se tekee hyvää jatkoa ajatellen, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen sanoi.

Jukurit ei pystynyt lauantaina täysin HPK:n kaltaiseen puolustuksen tiiviyteen, sillä mikkeliläispuolustus aukesi liian useasti kotijoukkueelle suotuisasti.

Kaikista kovimpaan tulitukseen Jukurit-vahti Sami Rajaniemi joutui heti pelin ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Rajaniemi kuitenkin piti pelin maalittomana, vaikka niin Tommi Tikka kuin Henri Kanninenkin pääsivät huipputilanteisiin.

— Ilman Rajaniemen huippupelastuksia numerot olisivat voineet olla tylyt, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta kommentoi pelin alkua.

Jukurit pääsi avauskympin jälkeen peliin kiinni, mutta maalipaikkojen luominen tuotti vaikeuksia. Siinä onnistui paremmin HPK, joka myös pääsi iskemään mikkeliläispuolustuksen virheistä.

Opiskeltavaa voittamisessa

Kangasalusta harmitteli pelin jälkeen, että Jukureilla on vielä opiskeltavaa siinä, mitä voittaminen oikeasti vaatii.

— Kavereiden maalit tulivat kuitenkin meidän henkilökohtaisista virheistämme. Ne tietysti kuuluvat lajiin, mutta niitä täytyisi saada karsittua pois.

Päävalmentaja Kangasalusta ei ottanut ottelun jälkeen kantaa Ville Leskisen ja Jesper Piitulaisen poissaolojen pituuksiin.

— Kaikki kuitenkin tietävät, mistä loukkaantumiset tulivat. Kaksi selkään taklausta (Sport-ottelussa) ja tänään todennäköisesti yksi lisää, Kangasalusta tiivisti ja kertoi Joonas Kalliolan jättäneen ottelun kesken kolmannessa erässä.

— Eivät ne (loukkaantumiset) kivalta tunnu. Katsotaan nyt rauhassa, mikä on heidän tilanteensa.

Jukurien seuraava ottelu on keskiviikkona Jypiä vastaan Mikkelin jäähallissa.

Näin pelattiin

1. erä: ei maaleja.

Jäähyt: ei jäähyjä.

2. erä: 21.11 Jere Innala (Cody Kunyk, Elmeri Eronen) 1—0, 29.49 Axel Rindell (Antti Jaatinen, Teemu Henritius) 1—1, 34.27 Markus Nenonen (Innala, Petteri Nikkilä) 2—1.

Jäähyt: 38.46 joukkuerangaistus J 2 min.

3. erä: 44.16 Henri Kanninen (Roope Laavainen, Niclas Lucenius) 3—1, 49.08 Innala (Nenonen, Arto Laatikainen) 4—1, 49.35 Aleksandr Jakovenko (Vadim Pereskokov) 4—2, 58.28 Miika Roine (Charles Sarault, Rindell) 4—3im.

Jäähyt: 50.52 Heikki Huttunen J 2 minJäähyt yhteensä: HPK ei jäähyjä, Jukurit 2x2 min=4 min.

Maalivahtien torjunnat: Joona Voutilainen HPK 4+7+7=18, Sami Rajaniemi Jukurit 7+5+9=21 (pois: 58.11—58.28, 58.35—60.00).

Erotuomarit: Riku Brander, Jari-Pekka Pajula (Joni Pekkala, Jussi Välisaari).

Yleisöä: 3 650.

Uusimmat uutiset