MP:n Ykkösen pelit katsotaan kolmesta eri katsomolohkosta – Urskiin mahtuu noin 1 500 katsojaa ja lippuja saa oveltakin

Mikkelin Palloilijat pääsee tositoimiin sarjapeleissä sunnuntaina.

Ville Niskanen

Urheilupuiston pääkatsomo on yksi kolmesta katsomolohkosta.
Urheilupuiston pääkatsomo on yksi kolmesta katsomolohkosta.

Mikkelin Palloilijoiden kotiotteluiden kapasiteetti on poikkeusaikana noin 1 500 katsojaa. Tähän päästään jakamalla Urheilupuisto suunnitellusti kolmeen 500 katsojan lohkoon, joihin jokaiseen on oma sisäänpääsynsä.

Katsomojärjestely mahdollistaa ennen kaikkea sen, että MP:n kaikki noin 800 kausikortin ostanutta pääsevät kotiotteluihin. Järjestelyt ovat voimassa ainakin heinäkuun loppuun, kuten koronaviruksen vuoksi tehdyt kokoontumisrajoituksetkin.

– Kyllähän tämä meille iso juttu on, että voimme kausikorttilaisia palvella ja saamme peleihin hyvin yleisöä. Hyvin kutkuttava fiilis kyllä on ensimmäisestä pelistä, kun saamme liigaan takaisin haluavan KPV:n vieraaksi, MP:n toiminnanjohtaja Mika Roivas kertoo.

Viime kaudella MP:n pelejä seurasi Kakkosessa noin 1 200 katsojaa ottelua kohden.

– Lippuja kotiotteluihin saa vielä portiltakin, muistuttaa Roivas.

Katsomolohkoa ei voi vaihtaa

Yhden katsomolohkon muodostaa katettu pääkatsomo, jonne kulku käy Urheilupuiston suljetun koulurakennuksen vastapäisestä portista. Esedun rakennuksen kulmalta kuljetaan puolestaan viereiseen katsomolohkoon ja Mikonkadun puolen pääportista kulku käy niin kutsuttuun aurinkokatsomoon.

Urheilupuiston terassikatsomoon pääsee Esedun kulman kautta, ja kyseinen katsomo ainoa jossa toimivat anniskelupalvelut. Katsomolohkojen välillä ei voi liikkua ottelun aikana.

– Kausikorttilainen tai ennakkolipun ostanut voi kävellä valintansa mukaan mihin tahansa lohkoon, kunhan niissä on tilaa. Jokaisella ovella on järjestysmies laskurin kanssa, Roivas kertoo.

Urheilupuistossa ei tarvitse tehdä suuriakaan järjestelyjä. Pääkatsomon takana olevaa myyntipistettä MP hieman laajentaa ja erillisiä miesten ja naisten wc-tiloja ei Anni Swaninkadun puolella ole.

– Anniskelun osalta totesimme yhden katsomolohkon järkeväksi. Muuten kaikista lohkoista löytyvät myyntipisteet ja wc-tilat jo valmiiksi, lisää Roivas.

Linjaus ainakin heinäkuun loppuun

Katsomoiden jakaminen lohkoihin on tällä tietoa voimassa ainakin heinäkuun loppuun. Lohkojako perustuu koronaviruksen vuoksi tehtyihin kokoontumisrajoituksiin.

– Katsomolohkot erotetaan toisistaan nauhalla. Paikalla on myös järjestysmiehiä huolehtimassa turvallisuudesta, kertoo Roivas.

MP muistuttaa myös yleisistä korona-ajan turvaohjeista, kuten turvaväleistä ja siitä, että sairaana tai flunssaoireisena ei kannata lähteä matsiin.