Ilveksen salama-alku liikaa Jukureille — Mikkeliläisten tappioputki venyi jo neljän ottelun mittaiseksi

Nopeaan tahtiin tulleet avausosumat ovat olleet Jukurien peleissä viime aikoina toistuva teema.

Onni Ojala

Ville Leskinen teki Jukurien ainoan maalin Jesper Piitulaisen ja Samuel Kemppaisen esityöstä.
Ville Leskinen teki Jukurien ainoan maalin Jesper Piitulaisen ja Samuel Kemppaisen esityöstä.

Jukurien toinen peräkkäinen jääkiekon SM-liigan lauantaiottelu Tampereella päättyi yhtä murheellisesti kuin ensimmäinenkin: Ilves vei pisteet lukemin 5–1 (2—1, 1—0, 2—0).

Pelin käännekohta nähtiin heti sen alussa, kun Ilves siirtyi pikavauhtia 2–0 -johtoon kahden ensimmäisen minuutin aikana maalipörssiä johtavan kapteeni Eemeli Suomen ja tulokkaiden pistepörssin johtajan Matias Maccellin maaleilla.

Tietynlaista varastamista ja kurittomuutta siellä esiintyy, ja niistä pitää päästä eroon. — Pekka Kangasalusta

— Siinä oli ihan selvät kaksi pelillistä virhettä, jollaisia ei ole aiemmin tällä kaudella tapahtunut. En tiedä mistä johtui, oliko se sitten valmistautumisesta kiinni vai mistä, Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta analysoi ottelun jälkeen.

Tuttu juttu Jukureille

Nopeaan tahtiin tulleet avausosumat ovat olleet Jukurien peleissä viime aikoina toistuva teema.

— Näitä on tullut vähän liikaa tässä. Tänään selvittiin 20 sekuntiin, Jypiä vastaan päästiin seitsemään sekuntiin. Pelin alku tällä hetkellä määrittelee meillä hyvin vahvasti jatkoa tällä hetkellä. Pitää miettiä mitä voisi tehdä paremmin, Kangasalusta ruoti.

Kuten viikko sitten Tapparaakin vastaan, Jukurien peruspelaaminen oli kunnossa ja se pystyi painamaan pelin kotijoukkueen päätyyn tasaiseen tahtiin. Mikkeliläiset saivat myös aktiivisella pelillään hankittua useita ylivoimia, mutta yksikään ottelun peräti viidestä ylivoimasta ei tuottanut osumia.

— Dostál oli todella hyvä. Meillä oli siinä hyviä paikkoja, mutta hän otti todella hyvin ne kiinni. Peitti hyvin kaikki laukaisupaikat mitä meillä siinä oli, Kangasalusta antoi tunnustusta kotijoukkueen maalilla yhteensä 21 kertaa torjuneelle tšekkimaalivahti Lukáš Dostálille.

Ylivoima oli tehotonta

Jukurit sai ylivoimiensa aikana kiekon tuotua pääasiassa hyvin hyökkäysalueelle ja kuvion kuntoon, mutta maaliin asti lukuisat laukaukset eivät tietään löytäneet.

— Ei meillä sinänsä huonoa ylivoimaa ollut, tehotonta toki. Mutta Dostál oli tänään mies paikallaan, kun peliä ruvettiin ratkomaan.

Tappio venytti mikkeliläisten tappioputken jo neljän ottelun mittaiseksi. Urakka jatkuu keskiviikkona kotiottelulla Sportia vastaan. Kangasalustan resepti kurssin kääntämiselle on yksinkertainen.

— Meidän pitää vain saada kaikki takaisin samalle sivulle. Me tehdään asioita joita ei tehty kun voitettiin.

— Tietynlaista varastamista ja kurittomuutta siellä esiintyy, ja niistä pitää päästä eroon. Ei vaan tehdä asioita niin perusteellisesti kuin tehtiin vielä silloin kun voitettiin, Kangasalusta sanoi.

Näin pelattiin

1.erä: 00.19 Eemeli Suomi (Niko Peltola, Jarkko Parikka) 1-0, 1.17, Matias Maccelli ( Lassi Thomson, Kalle Maalahti) 2–0, 3.17. Ville Leskinen (Jesper Piitulainen, Samuel Kemppainen) 2–1.

Jäähyt: 11.20 Robert Leino I 2min.

2.erä: 21.08 Joose Aaltonen (Oskari Laaksonen, Leino) 3–1,

Jäähyt: 25.28 Joona Ikonen I 2 min, 33.28 Joose Anttonen I 2 min, Teemu Rautiainen I 2 min.

3. erä: 43.44 Leino (Laaksonen, Rautiainen) 4–1 yv, 54.15 Maalahti (Panu Mieho, Samuli Vainiopää) 5–1.

Jäähyt: Arttu Ruotsalainen I 2 min, 41.44 Kristian Tanus J 2 min.

Jäähyt yhteensä: Ilves 5+2=10 min, Jukurit 1x2=2min.

Maalivahtien torjunnat: Lukáš Dostál Ilves 5+9+7=21, Sami Rajaniemi Jukurit 7+4+5=16.

Erotuomarit: Lassi Heikkinen, Sakari Suominen (Joona Elonen, Markus Hägerström.

Yleisöä: 4 820.

Luetuimmat