Mikkelin ensilumenlatu on aikomus avata isänpäiväksi — Kausikortin ja päivälipun hinnat nousevat hieman viime vuodesta

Mikkeliin tehdään tulevaksikin talveksi ensilumenlatu. Konsepti on sama kuin viime vuonna, kertoo Mikkelin kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Pekka Turunen.

Risto Hämäläinen

Mikkelin Rantakylään on ajettu ensilumenlatu jo useana talvena. Kuva vuodelta 2014.
Mikkelin Rantakylään on ajettu ensilumenlatu jo useana talvena. Kuva vuodelta 2014.

Mikkeliin tehdään tulevaksikin talveksi ensilumenlatu. Konsepti on sama kuin viime vuonna, kertoo Mikkelin kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Pekka Turunen.

Rantakylään Viihdeuimala Rantakeitaan kylkeen sijoittuvalla reitillä on siis mittaa 2,1 kilometriä.

— Meillä on suunnitelmana, että lokakuun lopulla ruvettaisiin katselemaan tilannetta, Turunen kertoo.

Viime talvena tehty lumi odottelee hiihtokautta pellonlaidassa säilössä sahajauhon alla.

Aikomuksena on ryhtyä rakentamaan latua viikolla 41 eli loka-marraskuun vaihteessa, jos kovin lämmintä aaltoa ei tule, Turunen kertoo.

— Tarkoituksena on, että meillä olisi avajaiset isänpäivänä.

Vesa Vuorela

Lunta on varastoitu Rantakylän Ratatien varteen.

Viime vuonna kausikortin hinta oli 80 euroa, ja päivälippu maksoi 7,5 euroa. Nyt hintoihin tulee pieni korotus: kausikortin saa 85 eurolla ja päivälipun 8,5 eurolla.
Viime vuonna ensilumenladun maksullisuus päättyi vuodenvaihteeseen.

— Tietysti sitä aina mietitään, että miten pitkään jatketaan maksullisena, jos lunta ei tule. Niinhän se on mennyt, että kun normaali lumi tulee, ja saadaan muut ladut hiihtokuntoon, lipunmyynti ensilumenladulle lopetetaan.

Imatralla talveen yritettiin ottaa varaslähtö: ensilumenladun tekoa yritettiin jo tämän viikon maanantaina. Työ kuitenkin jouduttiin keskeyttämään.

Jos kysely ei näy, pääset siihen tästä linkistä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat