Jasmin Kähärä jälleen paras suomalainen nuorten MM-kilpailuissa

Kähärä oli kokonaisuudessaan tyytyväinen päivän menoon.

Heidi Lehikoinen

Mutkaisella ladulla oli ruuhkaa ja Jasmin Kähärä joutui etsimään paikkaansa.
Mutkaisella ladulla oli ruuhkaa ja Jasmin Kähärä joutui etsimään paikkaansa.

Oberwiesenthal

Mikkelin Hiihtäjien Jasmin Kähärä vastasi päivän jälleen parhaasta suomalaissuorituksesta, kun alle 20-vuotiaiden maastohiihdon MM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona Oberwiesenthalissa. Kähärä sijoittui 21:nneksi naisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailuissa.

Kähärä oli kokonaisuudessaan tyytyväinen päivän menoon. Kähärä joutui kilpailun alkupuoliskolla tekemään paljon töitä, jotta pääsisi isolla lähtönumerolla nousemaan paremmille sijoille.

– Hyväntuntuista hiihtoa oli tänään. Alussa joutui etsimään aika paljon omaa tilaa. Oli ruuhkaista mutkaisella ladulla. Tuli paljon ryysiksiä, mutta vältyin pahemmilta haavereilta itse, kertoi Kähärä Suomen Hiihtoliiton tiedotteessa.

– Olin hyvällä paikalla toisen ja kolmannen kierroksen aikana, mutta pikkuhiljaa keli lämpeni ja suksi alkoi hyytymään.

Viimeisellä kiekalla myös Kähärän jalka hyytyi, eikä hän pystynyt taistelemaan paremmista sijoista.

Pikkuhiljaa keli lämpeni ja suksi alkoi hyytymään. — Jasmin Kähärä

30 parhaan urheilijan joukkoon suomalaisista hiihti myös Ida Haapala, joka oli 27:s. Hanna Ray oli 56:s Siiri Kaijansinkko keskeytti kilpailun.

Voitot Norjaan

Kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Norjan Helene Marie Fossesholm. Toiseksi sijoittunut Puolan Izabela Marcisz jäi norjalaisesta minuutin ja yhdeksän sekuntia. Kolmanneksi hiihti Sveitsin Siri Wigger.

Kähärän ero Fossesholmiin oli 2 minuuttia ja 22,8 sekuntia.

Miesten 30 kilometrin paras suomalainen oli Miska Poikkimäki, joka hiihti sijalle 27.

Myös miesten kisan voitto meni Norjaan ja Iver Tildheim Andersenille. Hän löi Saksan Friedrich Mochin 9,4 sekunnilla.